maanantai 15. lokakuuta 2012

Vuoden 2012 vaalien uusi osoite

Olen ehdolla 2012 vaaleissa Espoossa numerolla 664 Vaalisivuni osoite on: jarkkorahkonen.valtuutettu2012.fi Sivulla on tuoretta tietoa. Toivon että äänestät Espoossa numeroani 664

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Eteenpäin on mentävä

Kiitoksia kaikille äänestäjilleni ja tukijoilleni aktiivisesta vaalityöstä. Vaalikampanjani kesti vain 7 viikkoa siitä alkaen kun suostuin ehdokkaaksi useiden äänestäjien pyynnöstä. Pohdiskelin ehdokkuutta kun vaaliennusteiden puoliammattilaisena tiesin, että yli 65 vuotiaista vain 4-5% äänestää yli 65 vuotiasta ehdokasta.

Kampanjan aikana kirjoitin omilla blogipalstoillani 49 kirjoitusta, jotka ovat edelleen luettavissa niissä. Lisäksi kirjoitin useita kirjoituksia HS:n blogeihin ja keskustelupalstoille sekä MTV:n Setä Arkadia blogiin (joista osa on täällä luettavissa). Muita kirjoituksia oli lukuisia omalla nimellä ja muutama nimimerkilläkin. Minua on nyt pyydetty jatkamaan bloggaajana jopa kolumnistina (tuskin kukaan pyytää ja vielä en itse tarjoudu).

Valtuustopaikan saavuttamien näytti mahdottomalta, mutta päätin osallistua vaalikampanjaan Espoon sosialidemokraattien joukkueessa. Kokemus oli hyvin myönteinen ja kirjoitinkin viimeisellä viikolla "kävi miten kävi vaali-iltana niin kannatti osallistua." Tuolloin jo aavistin tappion tulevan, mutta ei niin suurta kuin sitten tuli.

HS:n Unto Hämäläinen nimesi kampanjan alussa kaikki kuntavaaliehdokkaat kunniakansalaisiksi sillä perusteella miten uhrautuvaa työtä ehdokkaat tekevät kuntalaisten hyväksi. Kommentoin tuolloin nimitystä vähän suurelliseksi, mutta nyt arvostan sitä vaikka valtuustopaikkaa en saavuttanutkaan.

Kirjoitin 29.10. muille kanssaehdokkailleni rohkaisuksi viestin "Eteenpäin on mentävä"Alla viestini loppuosa. Viittaan siinä Espoon Ruusu nettilehteen 3/2008, jonka päätoimttajana olin vaalikampanjan aikana. Lehti on luettavissa myös osoitteessa espoondemarit.fi ja sieltä valinta Espoon Ruusu. Lehden pääkirjoituksessa ja eräissä muissakin kirjoituksissa on aineksia vaalien jälkeiseen toimintaan.

Kuulemisiin ja näkemisiin Jarkko Rahkonen

Ote kirjeestä ehdokastovereille:

Oma tulosta tärkeämpää on olla huolestunut siitä kuinka nyt käy
espoolaisten, kun sosialidemokraattien voima valtuustossa ja lautakunnissa suuresti heikkenee. Toivon, että nyt me kaikki ehdokkaat ja muut aktiivit lähdemme aikaisempaa määrätietoisemmin ja solidaarisesti toteuttamaan aitoa sosialidemokratiaa Espoossa.

Toivon, että selviydymme pian suuresta pettymyksestä ja jatkamme entistä ponnekkaamin toimintaamme kunnallispolitiikassa. Olemme nyt saaneet ankaran opetuksen, hyödyntäkäämme sitä tavoitteidemme saavuttamiseen.
Oma viestini on Espoon Ruusun 3/2008 kirjoituksissani. Kirjoitan siinä mm. miten nyt on tehtävä Espoon talousarviota vuodeksi 2009.
Näytetään, että sosialidemokraateissa on espoolaisten turva edelleen.

Työterveisin Jarkko Rahkonen

lauantai 25. lokakuuta 2008

Ylen vaalikeskustelussa Vanhanen ja Katainen harhauttivat


Olen ehdolla Espoossa numerolla 593.

Vaalikampanjan loppukiri on käynnissä. MTV:n ja Ylen vaalikeskusteluilla on oma vaikutuksensa horjuviin äänestäjiin. MTV:n keskustelu karkoitti äänestäjiä, Ylen keskustelussa äänestäjiä harhautettiin kuntien valtiontukiasiassa. Ohjelmarakenteen vuoksi Urpilaiselle ei annettu riittävästi aikaa väärien lukujen korjaamiseen. Lue myös talousblogiani, jossa kirjoitan maailmantalouden vaikutuksista mm. kuntatalouteen. Tässä mietteitäni Ylen vaalikeskustelusta.

Ylen vaalikeskutelussa Vanhanen ja Katainen pääsivät harhauttamaan


Ylen vaalikeskustelu torstaina 23.10. oli äänestäjän kannalta selvästi parempi kuin edellisen illan MTV:n vaalikeskustelu. Ylen keskustelussa ei huudettu ja puhuttu päälle, vaikka siinäkin puheenvuoroja otettiin ilman myöntämistä. Tämän johdosta Cronberg ja Wallin eivät montaakaan minuuttia puhuneet.

Asiasiällöltään Ylen ohjelma antoi tietoa äänestäjille. Keskustelussa nousi esiin kuntien talous. Minua häiritsi ja vaivasi se, että Vanhanen ja Katainen saivat moneen kertaan esittää virheellisen väitteen valtion muka ”historiallisesta” tuesta kunnille. Kuntaliiton luvut ovat aivan toisenlaiset, jopa niin, että Vanhasen ja Kataisen puheenvuorot asiasta olivat muunnettua totuutta.

Valtion rahansiirrot kunnille on aivan eri asia kuin valtion tuki kunnille. Vielä on kolmas käsite, valtion tuen lisääminen kunnille. Valtion tukeen tulevat inflaatiokorotukset eivät paranna kuntien palveluja. Aiemmilta vuosilta peräisin olevien tulojen maksaminen vuonna 2009 ovat rahansiirtoja joita ei pitäisi mitenkään esittää vuoden 2009 tukena. Tarkemmin asia on esitetty kuntaliiton internet-sivuilla ja toisaalta valtiovarainministeriön sivuilla, joista molemmista kriittisesti tarkastelemalla löytyy totuus.

Valtion tuki kunnille ei lisäänny lainkaan vuonna 2009, vaan hieman pienenee. Se on hirvittävä ero ”historialliseen” valtion tuen määrään, jota Vanhanen ja Katainen saivat moneen kertaan toistaa.

Kun tunnen asian, minulla oli erittäin vaikeaa kestää puppua ja huusin kotona (vain vaimo oli kuulemassa): "korjatkaa jo te muut nuo valheet, tehkää jotain näkyvää". Mutta voi, voi. Valheet jäivät elämään. Keskustan ja kokoomuksen kokonaisäänimäärä on siten osittain vääryydellä, valheella ansaittu.

Kuntien taloutta koskeva osuus Ylen ohjelmassa oli ajassa ehkä 15% ohjelman ajasta, joten paljon muitakin asioita käsiteltiin. Tämä osuus ohjelmasta oli ihan tyydyttävää.

Aina kysytään, kuka keskustelussa oli paras. Minusta median jälkipeli on usein vielä puolueellisempaa kuin itse ohjelma. Omaa suosikkia kehutaan ja muita alennetaan. Kuitenkin katselijat ovat erilaisia ja heillä ovat tosiasiassa eri keskustelijat voittajia kuin viisaalla median kommentoijalla. Tämän perusteella sanon katsojana (en talousasiantuntijana, enkä minään asiantuntijana): Urpilainen oli paras, Räsänen toinen, vasemmistoliiton Korhonen kolmas, sitten Katainen ja Vanhanen. Soini oli kuudentena ja viimeisinä olivat Cronberg ja Wallin.

MTV:n ja Ylen keskustelun perusteella on toimittajat arvosteltava puoleellisiksi tai ammattitaidottomiksi Soinin käsittelyssä. Miksi toimittajat antavat tämän ottaa pyytämättä puheenvuoroja ja päästävät hänet heittäämään tyhjiä huulia, jotka eivät liity aiheeseen eivätkä tuo mitään tietoa asiasta.

Tämän päivän tietoyhteiskunnassa vaalikeskutelut tulee jatkossa rakentaa täysin uudelleen. Punaisena lankana pitää olla äänestäjän palveleminen puolueen ja ehdokkaan valinnassa.

Sunnutaina esitän vaaliennusteeni ja kommentteja vaalikampanjasta.

Tunelmiani olen jo esittänyt aiemmassa blogikirjoituksessa.

Jarkko Rahkonen

torstai 23. lokakuuta 2008

Kuka oli paras?

Olen ehdolla Espoossa numerolla 593.


Helsingin Sanomien perässähiihtäjän blogi kysyy, kuka oli paras MTV:n vaalikeskustelussa 23.10.

Vastaan Urpilainen, mutta kiistelyn ja päällehuutelun yleisarvosana on 5 (4-10).


Tässä kommenttini (23.10.2008)

Unto Hämäläisen anlyysi MTV:n vaalikeskustelusta 23.10. on hyvä asiantuntijatasolla.Mutta tavallinen äänestäjä näki ja kuuli ohjelman vain poliitikkojen kiistelynä ja ajoittain kiihtyneenä päällepuhumisen sekamelskana. Vähän polittiikkaa seuranut äänestäjä seuraa polittisia keskusteluja entistä vähemmän. Keskustelin äänestäjien kanssa ohjelmasta päivällä Leppävaarassa ja iltapäivällä Kauklahdessa.

Olemme oppineet tuntemaan kokoomuksen juonikkaat operaatiot: "vastakkain asettelun aika on ohi"; haravatalkoot nuoret kokoomusurhot mirrit kaulassa ja harava kädessä 10 minuuttia hesan puistossa; korvat jotka kuuntelevat, mutta eivät kuule; työväen presidentti; yms.

Tätä taustaa vasten tuntuu harkitulta ja Kataiselle edulliselta sekava, metelöivä politiikkojen kiistely, jonka pitääkin karkoittaa kansa pois television ääreltä ja äänestyskopeista. Kokoomuslaisiin moisella keskustelulla ei ole vastaavaa passivoivaa vaikutusta.

Vastaan kysymykseen: Paras väittelyssä oli Urpilainen, toiseksi Räsänen, kolmanneksi Katainen, Korhonen, Vanhanen, Soini, Wallin ja sitten Cronberg. Huutelun yleisarvosana on 5 asteikolla 4-10.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Tuore Espoon Ruusu ilmestynyt nettiin

Nettiin on tullut uunituore verkkolehti Espoon Ruusu 3/2008, jonka päätoimittaja olen. Lehdessä on ajankohtaista asiaa kuntateemoista ja myös yleispolitiikkaa. Lehteen pääsee tästä. Kannattaa käydä lukemassa.

tiistai 21. lokakuuta 2008

Vaalikentällä innostava ilmapiiri


Olen ehdolla Espoossa numerolla 593.

Helsingin Sanomien perässähiihtäjän blogissa keskustellaan vaalifiiliksistä. Tässä minun tunnelmani (21.10.2008):

Perässähiihtäjän tavoite 30 merkintää saavutettu. Kiitokset!
Tämän palstan lukijat ja kirjoittajat pitävät arvossa foorumia, jossa keskustellaan omilla nimillä aidosti. Uskon, että kaikki toivovat jatkoa.

Kysyt, mitkä ovat fiilikset vaalikentällä.

Olen ollut hyvin kiireinen ja toiminut aiemmin asiantuntijatehtävissä, johon ei ole sopinut ehdokkuus vaaleissa (ehdokkaana olen ensikertalainen). Olen kuitenkin jonkinverran osallistunut avustajana vaalikampanjoihin useita vuosikymmeniä.

Vastaan, että fiilikset ovat nyt erittäin iloiset ja ilmapiiri innostava. Minusta vaalikentillä on tapahtunut myönteistä kehitystä siinä, että ehdokkaita esitellään muita arvostaen. Ehdokkaat itsekin esiinytyvät omassa asiassaan muita moittimatta. Aiemmin on ollut ikäviäkin ilmiöitä. En tarkoita kovasanaista ehdokkaan arvostelua, vaan suorastaan räyhäämistä ja uhkaavaa käyttäytymistä.

Mutta nyt näissä vaaleissa toimitaan aktiivisesti, väki on liikkeellä tietoa hankkimassa ja todella ollaan iloisella mielellä.

Itse olin eilen 20.10. klo 14 Soukan suuressa eläkkeensaajien vaalitaphtumassa. Väkeä oli sali täynnä, lähes 200. Ehdokkaita oli pyydetty esittäytymään yhteensä neljä ja tilaisuus kesti kaksi tuntia. Keskusteltiin ja juotiin kahvia, kiva tunnelma.

Sanoin mm. “Olen vähän alle 70v, vielä vireä ja reipas. Silti joku sanoo, että liian vanha ukko valtuustoon. Emme hyväksy ikärasismia. Siksi eläkkeensaajien pitäisi äänestää eläkeikäisiä. Väestöosuuteensa nähden valtuustoissa ovat aliedustettuja nuoret ja eläkeikäiset.”

Kiirehdin Kauklahteen, jossa oli sosialidemokraattien perinteellinen ehdokkaiden esittäytymien äänestäjille. Keskusteltiin, jaettiin esitteitä, nautittiin demarisoppaa (herneistä) ja ehdokkaat jakoivat demariruusuja.

Myöhästyin alusta puoli tuntia Soukasta ajettuani. Onneksi minullakin oli ruusuja jaettavaksi. Rakas vaimoni Marja oli kiinnittänyt ruusuihin nimeni ja ehdokasnumeroni. Pääsin mukaan fiilikseen täysin rinnoin ja minulla riitti ruusuja kun muilta jo loppui.

Kauklahti on suuren modernin Espoon sivukylä, joita on monia samanlaisia Uudellamaalla. Kyläyhteisömme on tosin muuttumassa suureksi kaupunginosaksi. Toivomme, että kylämäinen ilmapiiri voisi säilyä.

Olen Kaukalahti seuran puheenjohtaja ja haluan vaikuttaa alueemme kehittymiseen asukkaiden toivomusten mukaan. Haluamme, että Kauklahti kehittyy väestön kasvaessakin vihreä moderni puutarhakaupunki. Tästä olemme puhuneet Kauklahdessa vuosikausia.

Nurmijärveläinen valtuutettu Matti Vanhanen ei mielestämme onnistunut oikeassa muodossa esittelemään meidän visiotamme. Puutarhakaupunki sai aiheetta lunta tupiin. Meidän visiossa haluamme, että palvelut ja työpaikat ovat lähellä, mutta välttämättä tulee olla kisko-, bussi- ja autoyhteydet eri puolille.

Vaaleissa ratkaistaan, saadaanko Espoo kammettua aktiivisen maapolitiikan toteuttajaksi. Saammeko asumisen hintaa alemmas, riittävästi vuokra-asuntoja ja eri puolille Espoota tontteja omatoimisille rakentajille. Tästä olimme täällä kaikki äänestäjät ja ehdokkaat demarisoppaa syödessä samaa mieltä. Tuli oikein hyvä mieli ehdokkaalle. Kannatti olla ehdokkaana kävi miten tahansa ilalla 26.10.


**

Kuvassa tyyni Saunalahti.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Onko SDP keskustapuolue

Olen ehdolla Espoossa numerolla 593.

Lue myös, onko SDP keskustapuolue.

"http://jarkkorahkosenblogi.blogspot.com